Monimuotoisuus mukaan viherohjelmiin

4.3.1997

Irja Löfström ja Liisa Tyrväinen ottivat Vieraskynällä (HS 18.2.97) ansiokkaasti kantaa tarpeeseen saada kuntiin pitkän aikavälin viheralueohjelma. Ohjelmien tavoitteeksi asetettiin toki tärkeät virkistysmahdollisuudet, suojavaikutukset ja maisemalliset arvot. Tavoitelistasta puuttuu kuitenkin luonnon uusiutumiselle keskeinen tavoite: luonnon monimuotoisuus ja luonnon itseisarvon kunnioittaminen. Samaa voi sanoa joissain kunnissa käytössä olevasta viheralueiden hoito- ja käyttöluokituksesta: luokituksen perusteena ovat ihmisen asettamat hyöty- ja hoitonäkemykset, eivät luonnonolot.

Luonto muodostaa elämän perustan. Luonnon ihailuun ja arvostukseen tulee olla mahdollisuus kasvaa muuallakin kuin lomapäivänä automatkan päässä. Luonnon monimuotoisuuteen kuuluu tiheikköjä, lahoja puita, hajoavaa kasviainesta, ötököitä ja pikkuruisia hajottajia ­ ympäristöä, joka antaa evästä ja pesäpaikkoja ihmisenkin eri aisteja virittäville linnuille ja nisäkkäille. Asutuksen läheisissä metsissä painiskellaan usein liiallisen tallauksen aiheuttamien ongelmien kanssa. Ensiksi on kuitenkin hoidon nimissä poistettu tiheiköt ja ennaltaehkäisty kulkua ohjaavien maapuiden synty, jolloin tallaus ei rajaudu vain osaan aluskasvillisuutta, vaan kulutus kohdistuu kaikkialle. Näkökulmaa vaihtamalla voi taajamametsän hajoavaa puuta pystyssä tai maassa kutsua sairaan sijasta elämää ylläpitäväksi ravinnon lähteeksi.

Kuntien viher- ja luonnonalueiden kohtelun miettiminen pitkällä aikavälillä ja monien arvojen pohjalta on hyvä tavoite. Puhtaan pöydän ääreen tulee viheralan ammattilaisten lisäksi kutsua ekologian, luonnon monimuotoisuuden ja luontoharrastuksen tuntijat. Arvokeskusteluun osallistuvat myös päättäjät ja kuntalaiset ympäristön käyttäjinä ja veronmaksajina. Ilman kaikkien ryhmien osallistumista ei ole kyse todellisesta arvokeskustelusta ja päämäärien punnitsemisesta. Pitkän tähtäimen suunnitelma vaikuttaa yksityiskohtaisten aluesuunnitelmien tekoon. Sen ei kuitenkaan tule ohjata kohti yhtä tiukkaa kaavamaista ratkaisua. Ensimmäiset kokemukset vuorovaikutteisesta taajamametsien aluesuunnittelusta ongelmineen ja vastakkainasetteluineen on jo saatu Helsingissä.

Selvä enemmistö suomalaisista asuu taajamissa, kaupungeissakin reilusti yli puolet. Tiivisti asu-tuilla alueilla vietetään arjen lisäksi vapaa-aikaa. Asutusta lähelläkin oleva luonto tarjoaa monen-laisia elämyksiä ­ kunhan malttaa avata mielensä vastaanottavaiseksi.

Anna Parkkari

Suomen luonnonsuojeluliiton lähiluontosihteeri

parkkari@sll.fi

[Artikkelisivulle]

[Etusivulle]